Ketjureaktio

Karmalla on ihmeellinen tapa vetää korttitalo aina hidastettuna kortti kerrallaan levälleen.
Elämässä tuntuu liian usein, että kun kohtaat yhden vastoinkäymisen on toinenkin tullut jo kynnyksen yli.
Taaksepäin kun katsoo niin näkee sen, miten helppous ja onni ovat vain pieniä häivähdyksiä ihmisen elämässä. Enemmän on selviytymistä. Taistelua ja ponnistelua.
Luvattoman usein sydän on raskas surusta. Hymykään ei ole asunut huulilla miesmuistiin.
Hartiat painuvat raskaina.
Aikuisen elämä on oikeasti enimmäkseen rasittavaa.
Elämänkokemus antaa toki perspektiiviä ja kasvattaa armollisuutta kaikkea kohtaan. Silti huolien määrä on moninkertainen nuoruuteen - saatika lapsuuteen - verrattuna.
Murheita voi yrittää priorisoida.
Iloa, kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä voi yrittää pitää listalla ykkösenä.

Silti on ihan ok, että päivät ovat synkän mustia, vailla toivoa.

Kunhan sisimmässään jaksaa pienesti toivoa, että tästäkin taas selvitään.

Tänään harmittaa ja huolettaa erityisesti ihmisten ahneus. Annettujen lupauksien purkaminen, oman edun lisäämiseksi.
Turhauttaa ihmisen pienuus yhteiskunnan ja lainsäädännön edessä.
Oman elinympäristön muutoksia ei voi täysin kontrolloida.
Ihmisiin ei voi luottaa.
Kaikki pitäisi aina ja iankaikkisesti kirjoittaa paperille ja leimata virallisiksi.
Miksi en ole sitä oppinut riittävästi vieläkään, vaikka oppitunteja on tullut useita?

Ollappa seuraava sukupolvi taas viisaampi, Säästyisi monelta murheelta ja pelolta.

Tästäkin selvitään. Tavalla tai toisella.
Koska on pakko.